Cotton – Against Human Trafficking

Cotton on Tampereella toimiva ihmiskaupan vastaisen työn yksikkö, joka haluaa vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta.

Cotton – Against Human Trafficking

Cotton on 2016 Tampereelle perustettu ihmiskaupan vastaisen työn yksikkö, joka yhteistyössä viranomaisten kanssa haluaa vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Cottonin tavoitteena on levittää tietoisuutta mm. seksi- ja työperäisestä ihmiskaupasta sekä auttaa uhreja ohjaamalla heitä turvalliseen elinpiiriin.

Tampereella ilmenevä ihmiskauppa on netissä liikkuvien ilmiöiden lisäksi kotiapulaisuuteen pakottamista, pakkoavioliittoja, seksi- ja työperäistä kauppaa sekä rikollisuuteen pakottamista. Kaikki uhrit eivät tiedosta olevansa uhreja. Kantasuomalaisten määrä sekä uhrien että kauppiaiden osalta näyttää lisääntyneen tai sitä tunnistetaan nykyään paremmin.

Rikosuhripäivystyksen ja Pro-tukipisteen kouluttamina Cotton on järjestänyt tukihenkilöitä epäiltyjen uhrien rinnalle. Akuutissa vaiheessa, missä juoksevia käytännön asioita on paljon, tukihenkilö voi olla suureksi avuksi niin uhrille kuin kaupungin viranomaisille.

Mikäli ihmiskaupan vastainen työ kiinnostaa sinua vapaaehtoistoimijana tai haluat tukitoimia vaikuttaaksesi oman ammattisi kautta, ota yhteyttä!

 

Cotton is an organization against human trafficking, founded in Tampere in early 2016. In conjunction with the local authorities, Cotton works for human rights, raising awareness about sex- and work-related human trafficking and by helping victims, guiding them towards a safer life.

 

Lisätietoa/More information:
cottontampere@gmail.com

Cotton Facebook »