Äänihartaus

Lyhyt hiljentymishetki keskellä arkea.

Äänihartaus

Äänihartaus tuo lyhyen hiljentymisen hetken keskelle arkea. Voit vaikkapa kuunnella tämän n. 10 minuutin hartauden työmatkalla tai kävelyllä. Äänihartaus virittää Jumalan läsnäoloon muistuttamalla siitä aihepiiristä, jota Iltakirkon opetuksissa tällä hetkellä käydään lävitse.

Äänihartaus on tehty erityisesti seurakunnan pienryhmien eli solujen tarpeita silmällä pitäen. Voitte kuunnella äänihartauden solun opetusosuudessa ja keskustella sen tuomista ajatuksista.

Voit kuunnella Äänihartauksia tältä sivulta tai Spotifyn kautta.

 

Jaksot

Kenen pimeyttä sinä valaiset?

Joulukuu 2022.

Maailman pimeyden keskellä kristityt loistavat Jumalan valoa. Tässä jaksossa Valtteri Tuokkola pohtii kuinka sopiva määrä valoa on miellyttävä kokemus ja luonnollisesti kerää ihmisiä ympärilleen.

Ketä minä odotan?

Joulukuu 2022.

Elämässä ei ole aina valmista käsikirjoitusta. Useinkaan emme saa valmista vastausta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä jaksossa Tapani Varuhin pohtii, kuinka Jumala on luvannut huolehtia meistä. Hän on myös luvannut meille tulevaisuuden ja toivon, joka kantaa niin huonoina kuin hyvinä päivinä.

Kun en vielä nähnyt vastausta

Marraskuu 2022.

Elämässä ei ole aina valmista käsikirjoitusta. Useinkaan emme saa valmista vastausta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä jaksossa Tapani Varuhin pohtii, kuinka Jumala on luvannut huolehtia meistä. Hän on myös luvannut meille tulevaisuuden ja toivon, joka kantaa niin huonoina kuin hyvinä päivinä.

Vaikka en tiedä huomisesta, istutan puun

Marraskuu 2022.

Mitä ajatuksia otsikko herättää sinussa? Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii sitä, mikä vaikutus meillä on huomiseen, vaikkemme itse olisi sitä enää edes todistamassa.

Voit luottaa Jumalan rakkauteen

Lokakuu 2022.

Jumalalle voi esittää rehellisesti miksi kysymyksiä. Tässä jaksossa Petteri Arasalo pohtii kuinka Jumala on aina meidän puolellamme.

Millaisia sankareita maailma tarvitsee?

Lokakuu 2022.

Jeesuksen ja hänen seuraajiensa elämäntapa antaa mallin sankaruudesta. Tässä jaksossa Joona Salo pohtii, kuinka Jeesus ei aseta sankarin asemaan vain harvoja ja valittuja vaan kutsuu sivustakatsojat mukaan sankaruuteen.

Anna Raamatun valaista arkesi

Syyskuu 2022.

Jeesus edelleenkin kutsuu meitä seuraamaan Häntä, elävää persoonaa. Tässä jaksossa Jaakko Pasanen pohtii kuinka Raamattu valaisee askeleitamme Jeesuksen seuraamisen polulla.

Mitä tarkoittaa olla uusi luomus?

Syyskuu 2022.

Jokainen ihminen on yksilö ja muutos näyttää usein erilaiselta. Uudestisyntyminen saa silti sisäistä muutosta aikaan. Tässä jaksossa Valtteri Tuokkola pohtii kuinka uusi luomuksemme vaikuttaa elämän maisemaan.

Vuorella kohtaan Jumalan

Elokuu 2022.

Mitä yhteistä on Moorialla, Mooseksella ja mountain bikella? Ne liittyvät vuoristoon. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii Jumalan kohtaamisen ja vuoren teemaa Raamatussa.

Kaikesta irti ja yhdistettynä kaikkeen

Toukokuu 2022.

Olemmeko todella yhteydessä mihinkään, vaikka olemmekin lähes jatkuvasti yhdistettynä johonkin? Tässä jaksossa Markus Rautaniemi pohtii, voisiko tie syvempään yhteyteen löytyä irti päästämisestä ja todellinen riippumattomuus täydellisestä riippuvuudesta.

Evankeliumien Jeesus haastaa minua

Toukokuu 2022.

Evankeliumien Jeesus on rohkea ja peloton, mutta samalla herkkä ja ymmärtäväinen. Tässä jaksossa Jaakko Pasanen, miten voi kasvaa kohti Jeesuksen kaltaisuutta.

Me onnelliset suomalaiset

Huhtikuu 2022.

Yhteys on avain onnellisuuteen. Tässä jaksossa Tapani Varuhin pohtii, mistä todellinen hyvä ja onnellinen elämä koostuu.

Älä istu lahjojesi päällä

Huhtikuu 2022.

Sinun pienet evääsi voivat olla siunaukseksi muille. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii lahjojen antamista Jumalan käyttöön.

Toivon näkökulmia

Maaliskuu 2022.

Raamattu puhuu paljon toivosta epätoivon keskellä. Tässä jaksossa Petteri Arasalo pohtii elämässä vastaan tulevia miksi-kysymyksiä toivon näkökulmasta.

Naama edellä kuraan

Maaliskuu 2022.

Armo löytää syvimpäänkin lätäkköön. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii, miksi epäonnistumisten keskellä voi olla vaikea lähestyä Jumalaa.

Toimiiks tää oikeasti?

Helmikuu 2022.

”Toimiiks tää oikeesti?” on kysymys, jota jokainen meistä välillä miettii, oli sitten kyse treeniohjelmasta, ihmissuhteista tai uskosta. Tässä jaksossa Joona Salo pohtii kuinka Jumala kutsuu meitä näkemään asiat uudesta näkökulmasta ja auttaa meitä korjaamaan asioita elämässämme, mitkä eivät tunnu toimivilta.

Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Helmikuu 2022.

Mitä kuuluu? Tämä on joskus paha kysymys. Pitääkö tähän vastata? Usein kuuluu sekä hyvää että huonoa. Tässä jaksossa Valtteri Tuokkola pohtii kuinka rehellinen voin olla ja tarviiko rehellisyyttä yleensäkään.

Kun voitto ei tunnu siltä

Tammikuu 2022.

Voitto koetaan usein selkänahassa. Tässä jaksossa Henry Mononen pohtii kuinka Kristuksessa voittajana oleminen on usein koettelmus meidän kärsivällisyydelle, anteeksiantamukselle ja rakkaudelle.

Se tapahtuu kun lepäät

Tammikuu 2022.

Kauan sitten kylvetty unohdettu siemen voi tänään alkaa tuottaa hedelmää. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii levon ja kylvämisen periaatetta.

Minä ja muut joulun tähdet

Joulukuu 2021.

Jouluevankeliumissa Jumala ilmestyy tähden kautta henkilökohtaisesti tietäjille suuresti ja mahtipontisesti. Tässä jaksossa Joona Salo pohtii kuinka meidät jokainen on kutsuttu Paavalin mukaan loistamaan kuin tähdet taivaalla ja joulutähden lailla johdattamaan muita Jumalan luo.

Mikä on Jumalan tahto mun elämälle?

Marraskuu 2021.

Voidaanko me odottaa Jumalalta pikkutarkkaa johdatusta vai käyttää enemmän terveen harkinnan henkeä – vai molempia? Tässä jaksossa Valtteri Tuokkola pohtii, miten Jumala johdattaa meitä arkielämässä.

100-vuotiaan salaisuus

Marraskuu 2021.

Seurakunta on Jumalan synnyttämä mutta ihmisten asuttama. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii kuinka 100-vuotiaan ihmisen ja seurakunnan elämä pitää sisällään yllättävän paljon samoja salaisuuksia.

Tarviiko minun riittää kaikkialle?

Marraskuu 2021.

Riittämättömyyden tunne voi uuvuttaa ja viedä lopulta elämästä ilon. Tässä jaksossa Tapani Varuhin pohtii kuinka Jeesus kutsuu meitä tulemaan luokseen ja jättämään arjen kuormat ja taakat Hänelle. Hänen kanssaan voimme riittää itselle ja toisille.

Kesällä ei sada lunta

Lokakuu 2021.

Tunnistatko missä vuodenajassa olet elämässäsi? Tässä jaksossa Henry Mononen pohtii elämän eri vaiheita ja kuinka arvokas jokainen niistä on.

Ethän anna pelon johtaa sinua

Lokakuu 2021.

Pelon ei ole tarkoitus olla elämämme johtaja. Tässä jaksossa Petteri Arasalo pohtii kuinka Jeesus haluaa vapauttaa meidät pelosta elämään.

Laatu vai määrä

Syyskuu 2021. Kristuksen edustajana arjessa -saarnasarja.

Synnissä ei usein ole kyseessä vääristä asioista sinällään, vaan niiden määrä tai konteksti tekee niistä vääriä. Tässä jaksossa Jake Lindqvist käsittelee kristillistä näkemystä oikeasta ja väärästä.

Olympialaisissa polskimassa

Syyskuu 2021. Kristuksen edustajana arjessa -saarnasarja.

Jumalan valtakunnan armo ui vastavirtaan kilpailuyhteiskunnan arvoja, jossa huippupaikoista kilpaillaan armottomasti. Tässä jaksossa Markus Rautaniemi pohtii miltä armo voisi näyttää olympialaisissa?

Diakonia on asenne!

Toukokuu 2021.

Diakonia ei ole muutamien kilttien seurakuntalaisten tekemä työmuoto. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii kuinka diakonia välittää Jumalan ehdotonta ihmisrakkautta ja Kristuksen halua kohdata koko ihminen.

Paikka sinulle

Toukokuu 2021.

Yksinäisyys on riipivä todellisuus yhteiskunnassamme. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii kristinuskon tuomia ratkaisuja yksinäisyyden ongelmaan.

Mitä on lähetystyö vuonna 2021?

Huhtikuu 2021.

Jumala on sama, evankeliumi on sama. Mikä sitten on muuttunut? Tässä jaksossa Henry Mononen avaa tämän päivän lähetystyötä sekä sen haasteita ja mahdollisuuksia.

Ei seurakuntaa ilman lähetystyötä

Huhtikuu 2021.

Lähetystyöntekijät puurtavat seurakunnan ydintehtävän kimpussa. Samoin kaikki ne, jotka lähettävät, varoin ja rukouksin. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii kuinka lähetystyö on erottamaton osa seurakunnan olemassaoloa.

Kenen lahja?

Maaliskuu 2021.

Juuri sinä olet lahja Jeesuksen ruumiille tässä kaupungissa. Tässä jaksossa Jake Lindqvist pohtii sitä, mihin käytämme kykyjämme ja lahjojamme.

Mikä minulle on mahdotonta?

Maaliskuu 2021.

Länsimaissa kristitty kohtaa yleisesti enemmän sisäisiä uhkia kuin ulkoisia. Tässä jaksossa Joona Salo pohtii, miten Jumala kutsuu meitä luonteen kasvuun ja miten hän antaa siihen voiman.

Radikaali opetuslapsi Prisman kassajonossa

Helmikuu 2021.

Suuri Jumala on mukana aivan tavallisessa pienessä elämässä. Tässä jaksossa Markus Rautaniemi pohtii kuinka mikään elämä missä suuri Jumala on mukana, ole tavallista eikä pientä.

Fani maineessa ja paineessa

Helmikuu 2021.

Todellinen fani on mukana sekä maineessa että paineessa. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii millainen fani on aito Jeesuksen seuraaja.

Let go and let God

Tammikuu 2021. Jumalan käsissä -saarnasarja

Onko elämässäsi jotain, joka olisi viimein aika laittaa pois? Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii toipumiseen ja vertaistukeen liittyviä periaatteita.

Jumalan kämmenellä

Tammikuu 2021. Jumalan käsissä -saarnasarja.

Voit laittaa kaiken likoon Jumalan kanssa. Tässä jaksossa Henry Mononen pohtii miten kohdata elämän varjoja Jumalan kanssa.

Jouluvalo

Joulukuu 2020.

Vaikka pimeys ympäröisi, valon voi löytää! Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii joulua ja Kristuksen tuomaa valoa maailmaan.

Hengellisen kasvun rakennusaineet

Marraskuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Mitä välineitä hengellisen elämän rakentamiseen tarvitaan? Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist käsittelee kasvun rakennusaineita.

Valon vahvistaja

Marraskuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Milloin viimeksi olet nähnyt jonkun asian tai ihmisen uudessa valossa? Tässä jaksossa Joona Salo pohtii kuinka Jumala voi toimia elämässämme valon vahvistajana.

Steriili elämäni

Lokakuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Meitä ei ole kutsuttu steriiliin elämään. Vastustuskyky kasvaan kun olemme bakteerien kanssa tekemisissä. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii kuinka elämässäkin vastuskyky kasvaa, kun uskaltaa rohkeasti elää läpi vaikeitakin vaiheita.

Mittaa kahdesti, leikkaa kerran

Lokakuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Monesti kiireellä tehdyt asiat kostautuvat ja lopulta käytämme enemmän aikaa kuin silloin kun olisimme tehneet asiat kunnolla alusta asti. Tässä jaksossa Henry Mononen pohtii, miksi kiire elämässä meinaa usein viedä hätäisyyteen.

Purkaminen ja rakentaminen

Syyskuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Ennen rakentamista joudutaan joskus jotain purkamaan. Yksi tärkein rakennustyömaa on meidän korviemme välissä. Siellä rakennetaan meidän tulevaisuuttamme. Rakennusaineena toimivat muun muassa muistot. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist kehottaa arvioimaan omia muistojaan Jeesuksen kanssa.

Oman elämäni rakennustyömaa

Syyskuu 2020. Aika rakentaa -saarnasarja.

Elämä saattaa näyttää usein keskeneräiseltä rakennustyömaalta. Olisi paljon rakennettavaa ja paranneltavaa, mutta joskus työkaluja on vaikea löytää tai käyttää. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii, kuinka oman elämän rakentamisen tärkeä periaate on opetella rakentamaan sitä yhdessä toisten kanssa.

Näky

Elokuu 2020. Yhdessä-saarnasarja.

Rakentaminen on jonkin vielä näkymättömän idean todeksi tekemistä. Tuota ideaa voisi kutsua näyksi. Markus Rautaniemi pohtii Jumalan näkyä seurakunnallemme ja miten me voimme sitä alkaa rakentaa todeksi.

Sovitus

Elokuu 2020. Yhdessä-saarnasarja.

Maailmamme kaipaa sovintoa. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii sitä, kuinka Jumala voi tehdä mahdottomasta totta ja parantaa rikkoutuneita suhteita niin perheissä kuin yhteiskunnassa.

Helluntai

Toukokuu 2020.

Helluntai saa rakastamaan Jeesusta ja muita enemmän. Tässä jaksossa Markus Rautaniemi lukee Peter Halldorfin kirjasta Kaipaatko täyteyttä Hengen sen (Aikamedia 2004) 1900-luvun alun Azusa-kadun herätyksestä, johon helluntailiikkeen juuret juontuvat.

Rakentaminen ja luottamus

Toukokuu 2020.

Elämän rakentaminen edellyttää luottamusta. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii, mitä viisas rakentaminen pitää sisällään.

Toivossa on hyvä elää

Toukokuu 2020.

Toivo on elämämme ja sielumme ankkuri. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii, mitä tarkottaa että toivomme on Kristuksessa.

Riittääkö minun viisi leipääni ja kaksi kalaani?

Toukokuu 2020.

Jeesus siunaa meidän pienet eväät ja tekee niistä jotain ihmeellistä. Tässä jaksossa Markus Rautaniemi pohtii voimavarojen riittämistä.

Maailman onnellisimmat ihmiset

Huhtikuu 2020. ILO-saarnasarja.

Jumalan valtakunta on tarkoitettu tavalliseen elämään. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii kuinka syvä onni löytyy läheisyydestä Jumalan kanssa.

Olosuhteista riippumaton ilo

Huhtikuu 2020. ILO-saarnasarja.

Hengen tuoma ilo on Jumalan vaikutusta meissä. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii kristillisyyden ja ilon liittoa.

Ilo keskellä elämää

Huhtikuu 2020. ILO-saarnasarja.

Sinun rakkautesi pitää minut elossa. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii Jumalan läsnäoloa erilaisten tunnetilojen ja elämänvaiheiden keskellä.

Kristityn voima

Huhtikuu 2020. ILO-saarnasarja.

Ilo Herrassa on meidän voimamme. Tässä jaksossa Hannakaisa Shehu pohtii aitoa iloa.

Iloinen pyhitys

Huhtikuu 2020. ILO-saarnasarja.

Pyhityksessä Jumala kutsuu meitä todelliseen iloon. Tässä jaksossa Markus Rautaniemi pohtii pyhityselämän vaikutusta meissä.

Raamattu, vallankumouksellinen kirja

Maaliskuu 2020. SANA-saarnasarja.

Maailman eniten käännetty kirja on ehkäpä myös eniten maailmaa muovannut kirja. Tässä jaksossa Jarkko Lindqvist pohtii Raamatun voimaa ja vallankumousluonnetta.

Yliluonnollinen luonnollinen

Maaliskuu 2020. SANA-saarnasarja.

Jarkko Lindqvist kysyy, kuka saa sanoittaa meidän tarinamme?

 

Suuri kertomus

Maaliskuu 2020. SANA-saarnasarja.

Jarkko Lindqvist pohtii Raamatun tarinaa, joka ulottuu alkulehdiltä aina viimeiseen sivuun asti.

 

Seurakunta leipähuoneena

Helmikuu 2020. SANA-saarnasarja.

Hannakaisa Shehu pohtii kuinka Raamattu on annettu yhteisölle, seurakunnalle, jaettavaksi.

 

Raamatun tarkoitus

Helmikuu 2020. SANA-saarnasarja.

Jarkko Lindqvist pohtii, mikä on Raamatun tarkoitus elämässämme.

 

Rukouksen löytäminen

Tammikuu 2020. JANO-saarnasarja.

Jarkko Lindqvist pohtii suhdettaan rukoukseen ja kertoo, kuinka Jumala houkutteli hänestä rukoilijan.